Kirjan loppu ei ollut minun toivomani, mutta myös tämä loppu sopi kirjaan hyvin. Päähenkilö on tässä tapauksessa kohtalonsa orja. Välillä oli niin jännittäviä, välillä rauhallisia kohtia,joissa lähtivät ajatukset luomaan lisää asioita tarinan ympärille :)
Kirjassa maailman makean veden varannot ovat ehtymässä. Itärannan esikoisteosta kutsutaankin dystooppiseksi tulevaisuuskuvaksi. Nykyinen muoviroskan määrä on surullinen näky, toivottavasti meidän tulevaisuutemme olisi parempi.
Tässä pari otetta kirjasta:
"Tein kerran kokeen. Täytin sangon vedellä ja tyhjensin siihen kaiken jään,jonka löysin pakastimesta, vein sen salaa huoneeseeni ja lukitsin oven. Työnsin käteni veden hyiseen vaippaan, suljin silmäni ja kutsuin luokseni entismaailman talvien tuntua, josta olin lukenut niin nonta tarinaa."
"Kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa toisistaan, eikä niistä kumpaakaan voi erottaa meistä, sillä niistä meidät on lopulta tehty: veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Vedellä ei ole alkua eikä loppua, mutta kuolemalla on molemmat. Kuolema on molemmat. Toisinaan kuolema kulkee kätkettynä veteen, ja toisinaan vesi karkottaa kuoleman, mutta aina ne kulkevat yhdessä, maailmassa ja meissä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.