perjantai 22. maaliskuuta 2013

Virpomisoksia

Eilen kävimme Allun kanssa etsimässä virpomisoksia. Metsäretkelle lähdimme manducan kanssa, ja osan matkasta poika käveli. Ilma oli muuten kaunis ja aurinkoinen, mutta oli todella kova tuuli!

Pajuja löydettiin kyllä, mutta ne pajunkissat olivat kyllä vielä aika piilossa. Kovin pitkälle emme lähteneet etsimään.

Onneksi kummitäti oli serkun kanssa onnistunut löytämään kauniita oksia :)
Tänään koristelimme yhdessä näyttävät virpomisoksat!

Allun baby banzit ovat käyneet pieniksi. Tuo remmi on liian lyhyt, mutta kun sen veti hieman isommaksi ja ei laita kiinni sirä tarraa niin menee ok, ainakin kunnes saadaan uudet ostettua. Viime viikolla ostin sellaiset auto-aurinkolasit,mutta ne ovat isot ja valuvat alas. Paksun hatun kanssa pysyivät jotenkuten ylhäällä. Mainiota että on suostunut aurinkolaseja pitämään. Välillä ei suostunut, mikä on kyllä voinut johtua liian kireästä nauhasta.
Minkä merkkiset lasit teidän lapsillanne on? Entä käytättekö itse airinkolaseja?
Itselläni on tällä hetkellä ihan Lindexin lasit. Julbon laseja miettisin pojalle seuravaksi. Jos ne on jossakin esimerkiksi tarjouksessa, saa hihkaista ;)

Minä olin eilen ystäväni kanssa disney- musiikkikonsertissa konserttitalolla.
Konsertissa soitettiin rakastettuja teemoja Disney-elokuvista ;Tarzan, Pieni merenneito, Maija Poppanen, Kaunotar ja Kulkuri, Mulan, Aladdin, Norte Damen Kellonsoittaja Leijonakuningas.
Oli kyllä upeaa olla kuuntelemassa paikan päällä! Suosikkini tässä konsertissa olivat Mulan, Pieni merenneito ja Leijonakuningas. Jokaisen elokuvan musiikin aikana valkokankaalla pyöri pätkiä kyseisestä animaatiosta.
Tuli kyllä lapsuus mieleen, osan musiikeista muistin.

Allun mamman ja pappan koira on seurannut taaperoiden touhua koko aamupäivän ja pitänyt seuraa. Nyt kun pikkuiset ovat nukkumassa, ottaa koirakin nokoset :)

Olemme saaneet joukkoomme uuden lukijan, lämpimästi tervetuloa! :)
Kun saamme vähintään 10 kasaan, järjestän sen kunniaksi arvonnan!











4 kommenttia:

  1. Aurinkolaseista: meillä on lapsilla optikolta ostetut lasit, tosin eivät ole kovinkaan arvokkaat mutta hyvin suojatut. Nämä on pidetty "parempina" laseina, pihaleikkeihin on vielä edullisemmat lasit niin ei niin harmita jos leikin lomassa kierivät maassa. :) Mulla ja miehellä myös optikolta lasit, miehellä kaikilla herkuilla kun ajaa työkseen paljon ja mulla vahvuuksilla. Merkeistä ei mitään hajua. Yhdet banzit on, Mut ne on tosi pienet eikä kukaan ole niitä tykännyt käyttää... Julboja mietin pojalle vuosi sitten, Mut päädyin edullisempiin perusmallisiin, eli ilman nauhaa pään takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saimme nyt kaverilta julbot lainaan. Banzit ovat nyt pihalaseina noiden rinnalla.
      on kyllä hyvä idea että pihmylläyksessä edullisemmat lasit :)

      Poista
  2. Meillä on nyt Julbot.Tuntuvat hyviltä,jopa poika itse yrittää laittaa niitä päähänsä..Olivat tarjouksessa ni ostin. :-)

    VastaaPoista

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.