sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Yökylässä

Perjantaina menimme Allun kanssa yökylään serkkutytön ja kummitädin luokse.
Aamupäivällä ulkoiltiin kauniissa auringonpaisteessa, katseltiin kun linnut tulivat ruokintapaikalle syömään siemeniä. Aikamoinen kuhina siinä kävi,välillä oli kymmenenkin lintua siinä parveilemassa :)

Allu lainasi serkkutytön vaunuja päikkäreillä. Hän ei kuitenkaan halunnut mennä makaamaan,vaan istui ja katseli lintuja. Lopulta uni vei kuitenkin voiton :D

Iltapäivällä kävimme shoppailemassa. Ja kun lapset saatiin viimein nukkumaan,saimme istua iltaa rauhassa kahdestaan Allun kummitädin kanssa. Oli mukavaa! Lauantaina iltapäivällä lähdimme kotiin.

Serkkutytö sai aikaisemmin syntymäpäivälahjaksi pienen leikki kahvinkeittimen. Hän laittaa sen kanssa kahvia äitinsä kanssa aina aamuisin:) Nyt myös Allu täytti vesisäiliön leikkihanasta, laittoi suodatinpussin paikalleen ja laittoin leikisti purutkim paikoilleen:) Sitten vielä keitin päälle ja kahvi lähti porisemaan!

Tänään kävimme Myllyssä ja vähän siivoilimme ja pesimme pyykkiä. Ja koko perhe nukkui päiväunet <3

Kävin perjantaina hakemassa Viiperon tilauksen postista; nyt on sitten villanpesuainetta, uudet kypärämyssyt( mulle toinen ja Allulle nykyistä isompi), pottatarroja, pari sisävaippaa, uv-suojalippis kesää varten. Olen nyt kolme kertaa tilannut viiperosta ja voin kyllä suositella :)ystävällinen palvelu, hyviä tarjouksia.Ja jos on facebookissa, kannattaa tykätä ekopuoti viiperosta niin saa tietää myös uusista tarjouksista. Nyt varastoa tyhjennetään, vielä on tuotteita -30 ja -40%!

















2 kommenttia:

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.