maanantai 24. marraskuuta 2014

Myyjäisissä ja arvonnan voittaja!

Eilen olimme Nousiaisten kotiseutumuseon myyjäisissä. Pihalla oli useita lyhtyjä, jotka toivat lämmintä tunnelmaa. Kävimme museon puolella tutkimassa, ja kiinnostavin huone oli vanha lastenhuone, jossa oli mm. 1900-luvun alkupuolelta leluja ja huonekaluja. Käytävällä oli myös vanhat, nahkaiset vaunut. Niissä oli aika kapeat pyörät! Sellaisilla ei kyllä lumessa kovin helposti pääsisi eteenpäin... Onneksi on nykyajan vaunut :) ja kantovälineet :D. Ohnan lapsia aiemminkin kannettu, mutta välineet ovat slläkin saralla kehittyneet.

Tässä on netistä otettu kuva, jossa on lapsi mukana hiihtoreissulla.


Sisällä museossa oli hyvin hämärää, ja minulla oli vain kännykkä mukana. Joten sisätiloista otetut kuvat ovat huonoja. Tarjolla oli lämmintä juomaa ja piparia, ihan ilmaiseksi. 
Ostimme hieman herkkuja kotiin, sekä Allu löysi villasukat itselleen. Eivät olleet hinnalla pilatut, sillä
hintaa oli kolme euroa.
Ihanaa, kun tällaisia tapahtumia järjestetään<3.
Lunta maassa, lyhtyjä, jouluvaloja, myyjäisiä, korttien kirjoitusta, alkaa tulla jouluinen mieli.










Allu valisti voittajan tänä aamuna. Onneksi olkoon, Hiisukas!
Voitit itsellesi korun.
Kiitos kaikille neljälle osallistujalle<3 Ja tervetuloa uusille lukijoille. Toiveita postauksiin saa esittää :) 















1 kommentti:

  1. Kiitos tätäkin kautta! Vastasin sähköpostiin. Hauska sattuma, että itsekin olen juuri lukemassa 875 grammaa -kirjaa. Kaikki kirjavinkit niin lapsille kuin aikuisillekin ovat tervetulleita :).
    Hiisukas

    VastaaPoista

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.