tiistai 14. toukokuuta 2013

Äitienpäivä

Juhlimme äitienpäivää useana päivänä. Viime perjantaina kävimme allun mamman ja Iso-mamman luona. Lauantaina olimme päivän kotosalla ja illalla lähdimme ystävien luokse kyläilemään. Sunnuntainakin olimme kotosalla, kävimme ulkoilemassa ja otimme rennosti. Maanantaina kävimme Allun mummin luona. Meidän piti mennä ensin lauantaina, mutta isäpuoleni äiti kuoli lauantaina, ja he olivat siellä jättämässä hyvästit :(.

Sain oman lahjani jo perjantaina illalla. Sain radion, jossa on telakka puhelimelleni. Nyt voin kuunnella puhelimestanikin musiikkia siinä kunnon kaiuttimilla radion lisäksi. Ihan mahtavaa!
Perjantaina aamupäivällä kävin hakemassa postista me&I- lähetykseni, jota olenkin pari viikkoa odottanut saapuvaksi.

Laitoin heti uudet,ihanat, kesäiset vaatteet päälleni :)
Allulle tilasin traffic- teepparin ja turkoosit pöksyt. Mutta paidassa oli sellaisia väripilkkuja, joten vein sen tänään postiin ja toivotaan että saadaan samanlainen paita tilalle.

Äitienpävälahjoiksi taiteilimme Allun kanssa hienoja pyyhkeitä. Teimme myös muutaman tiskirätin, ensin kerhossa ja sitten kotona. Taiteilimme myös kesäksi hienot lätsät kangasväreillä!



















Kävimme Allun kanssa poimimassa valkovuokkoja iso-äideille. Nämä valkovuokot,jotka ovat kuvassa, sain pikkuveljeltäni :)





2 kommenttia:

  1. Meidän tytön tekemä tiskirätti oli mummille niin suuri aarre, ettei sitä kuulemma raaski ottaa käyttöön =) Oli juuri sopiva lahja postitettavaksi, oikein hyvä äitienpäivä lahjaidea =)

    VastaaPoista
  2. :D joo niin oli,mäkin postitin Iso-mummille:)

    VastaaPoista

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.