perjantai 26. lokakuuta 2012

Kakku ja synttärisuunnitelmia

Allun synttärit lähestyvät kovaa vauhtia. ensi viikonloppuna juhlitaan vauvaystävien ja sukulaisten kanssa.
Siivoamaan pitäisi keretä ja leipoakkin tarttis. Tiimarista ostimme jo viikko sitten ilmapalloja ja lautasia lastenkutsuja varten, Allu valikoi ne itse :).

Ajattelin tehdä ystäväni antamalla reseptillä täytekakun. Juuri tämän kyseisen ystävän yllätimme vauvakutsuilla viime viikoloppuna :) kokeilin leipoa kakun hänen reseptillään, ja se onnistui ihan hyvin. Synttäreille taidan tehdä kylläkin taikinan moninkertaisena,jotta siitä tulee tarpeeksi iso :)


Ystävä sai lahjaksi Lampaantaljan alkuvuodesta syntyvälle vauvalle. Mukavaa lämmikettä vaunuihin pienokaiselle.

Tänään tuli piipahdettua silakkamarkkinoilla Allun ja iso-mummun kanssa. sitten käytiin miksun kanssa leikkimässä sillä aikaa kun Miksun isukki kävi hammaslääkärissä.
Pojat leikkivät oikein nätisti keskenään :)

Eilen kävimme Allergiapolilla Allun ihoa näyttämässä. Saimme reseptejä uusiin perusvoiteisiin ja lisää kortisonivoidetta. Kananmunaa voidaan kokeilla pieniä määriä, ja pitää vaikka kuukauden tauko jos tulee selviä oireita. Ehkä pitää tehdä vaikka yhden munan makaronilaatikko ja antaa siitä pienenpieni maistiainen Allulle.

Eilen illalla tuli tämän talven ensilumi! Sen jälkeen ei olekaan pyrytykselle näkynyt loppua. Lunta tullut ainakin 20 cm! Ja pakkasta 8 astetta, hyrr! Tuntuu paljolta kun ei ole tottunut. Tilasin muuten tänään Allulle Ruskovillan merinovillaisen kypärämyssyn. Ja kahdet vaaleansiniset housut(puuvilla/villa).
Haluaisin vielä tilata sampsukalta ihanan oravakuosisen myssyn. Tuon ruskovillan voi mahdollisesti noutaa jo huomenna, niin se oli yksi kriteeri miksi sen tilasin. Ja meillä on ollut tähän asti käytössä silkkinen kypärämyssy joka on jäämässä pieneksi. Se on kyllä ollut ihana!
Kyllä kypärämyssyjä pitää olla aikakin kaksi, poika kuolaa tällä hetkellä sen verran paljon.

Kutomusprojekti edistyy pikkuhiljaa, nyt ei ole ollut kovinkaan paljoa aikaa siyä tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.