perjantai 4. heinäkuuta 2014

Meidän pikku Aino

Laura sai kasteessa 29.6 nimekseen Aino. Kastetilaisuus sujui mukavasti, ja Aino nukkui koko kasteen ajan. Kahvitilaisuudessakin oli melko lailla yhtä hymyä. Isoveli Allu oli reippaana juhlimassa, vaikka olikin kuumeessa. 

Kummeja neidillä on neljä, kuten Allullakin ;kaksi tätiä ja kaksi setää(pikkuveljeni, ystäväni E sekä jo vuosia tuntemamme ystäväpariskunta T&H. Aino-neiti ei herännyt, vaikka hänen päänsä kastettiin vedellä. Oikein mallikas suoritus :) Allukin kyllä nukkui kasteen ajan reilu kaksi vuotta sitten :).
Lauloimme Ystävä sä lapsien, sekä Jumalan kämmenellä. Kastemekko on ollut minulla,serkullani, äidilläni sekä tädilläni. Ihanaa,että meidät on kastettu samassa mekossa. Mieheni on kastettu Allun kanssa samassa mekossa, joka on kulkenut suvussa vuosikymmeniä.







Kakut taiteili äitini, Allun ja Ainon mummu, ja voileipäkakut sekä pikkuleivät ja pullapitko tulivat pitopalvelusta. Allun mamma toi vielä keksejä sekä kuivakakun. Isovanhemmat ja Mieheni sisko sekä isomamma auttoivat tarjoiluissa,koristelussa ja siivouksessa. Isäni vaimo teki kimput pöytiin.Todella ihanaa <3 ja mieheni sisko myös teki minulle upean kampauksen! Ainon juhlamekossa ostin lindexistä, sekä siihen kauniin vaaleanpunaisen bodyn, luonnonvalkoiset sukkahousut ja kukkapannan. Itse laitoin ylle me&i:n blossom foldover dressin ja uudet valkoiset kengät.




Aino sai kauniita lahjoja: säästölippaan kaiverruksella, kehyksen, lusikan, mekon, enkelin siipi-korun, sormuksen, soittorasian, joka on samalla korulipas, oman valokuva-albumin sekä vauvakirjan koko lapsuusajalle, rahaa, kylpyankat. 

Seuraavana yönä jouduimme lähtemään Allun kanssa päivystykseen, kun kuume nousi neljäänkymmeneen asteeseen kuumelääkkeistä huolimatta. Molemmissa korvissa tulehdus, ja näytti siltä, että toinen tärykalvo jo puhjennut. Aloitettiin heti antibiootti. Pieneen on sattunut todella kovasti :( itse muistan, miltä korvakipu tuntuu. On niin monesti ollut tulehdus vielä parikymppisenäkin. Ja muistaakseni neljästi on korvani tuubitettu pienenä. Muistan vielä, kun olin arviolta viisi vuotta. Silloin menin tuubitukseen. Äiti lupasi, että käy ostamassa mulle kivan ponin sillä aikaa kun nukun. Sain toivoa, ja äiti toi minulle sellaisen pienen leijaponin, jolla oli siivet. Sitten muistan sellaisen sairaalasängyn, jossa oli aika korkea laita ja se nostettiin ylös ja äiti lupasi olla vieressä kun herään.

Seuraavana iltana oli valitettavasti Ainon vuoro sairastaa. Hän yski paljon ja oli itkuinen ja limainen. Ei saanut syötyä. Lähdettiin käymään lastenpolilla hieman ennen puoltayötä. Jäin Ainon kanssa lasten infektio-osastolle seuraamaan hänen vointiaan. Ainoa sai saturaatiomittarin, limaa imettiin useasti imurilla, ja yön aikana myös nenämahaletkun, kun söi vain parikymmentä milliä maitoa ja vain nukkui, välilä yski ja itki mutta ei avannut silmiään. Silmätkin rähmivät runsaasti, ja niihin laitettiinkin silmätippoja viidesti päivässä.
Itsekin olin kuumeessa, ja en saanut oikein maitoa herumaan pulloon. Kokeilin käsikäyttöistä pumppua(saman sarjan sähkökäyttöisellä saan kotona ihan ok saaliin),ja myös järeämpää sähköistä pumppua. En saanut kuin parikymmentä milliä,jos sitäkään.Letkuun laitettiin siis korviketta. 
Pienelle nousi kuume, 38,5 astetta. Ensin laitettiin suppoa, sitten nestemäistä panadolia. En tiedä, johtuiko liian suuresta maidon kerta-annoksesta,vai siitä nestemäisestä särkylääkeestä
, mutta tämän yhdistelmän jälkeen tuli aina kunnolla ylös:(. Allu on kyllä myös oksentanut pari kertaa nestemäisen panadolin ylös. Kun Aino oli vähän kerännyt voimia, koitettiin seuraavana päivänä niin,että ensin söi rinnasta ja sen jälkeen loput letkusta punnituksen jälkeen. Hän söin 30- 80ml kerralla seuraavana päivänä, ja lisäksi 60-100ml letkusta. 
Mummu oli meidän kanssamme useamman tunnin seurana. Oli mukavaa :). Ja tiistaina iskä ja Allu toivat mulle hammasharjan sun muuta.Seuraavana iltapäivänä neiti söi useammin pieniä annoksia rinnasta, ja yöksi laitettiin sitten letkusta maitoa. Keskiviikkoiltapäivällä lähdimme kotiin.



Ensin jännitti kovasti, kuinka tuo vähäinen imettäminen vaikuttaa maidontuloon, mutta onneksi se siitä taas lähti tasoittumaan:). Pieni ei ole valitellut.Nyt on yleensä kerran päivässä tullut pumppausolo, erityisesti yön jälkeen kun tytteli nukkuu välillä 4-6h putkeen. Olen helpottunut, sillä imettäminen on minulle todella tärkeää ja olisin ollut surullinen, jos tällainen flunssa olisi sen minulta pois vienyt. 
Varmaan stressi ja oma kuume sekä väsymys tekivät sen, että maitoa ei tullut pulloon. Ja ties vaikka muutenkin tuli vähemmän kuin tavallisesti vaikka joinkin paljon. Onneksi kaikki on nyt hyvin, ja ollaan kaikki paranemassa. 

Osastolla oli ystävällistä henkilökuntaa.päiväsalissa käytävällä runsaasti leluja lapsille, joita sai ottaa omaan huoneeseen. Huone oli eristyshuone. Sinne tultiin kahden oven läpi, ja toinen ovi täytyi sulkea ennen toisen oven avaamista.välissä puhdistettiin myös kädet, ja en saanut tietenkään oleilla vauvan kanssa käytävällä. Infektiot kun leviävät herkästi. Oli ihan mukavaa, että siellä oli myös muita, kuin perus sairaalavaatteita. Ne on lahjoituksena saatuja, ja eivät tietenkään kestä yhtä pitkään kuin kotona, sillä vaatteet pestään hoitajan mukaan 75:ssä asteessa haitallisten pöpöjen karkoittamiseksi. Mukavaa,erityisesti jos joutuu viettämään pidemmän aikaa osastolla.
Kuulemma alle yksivuotiaiden vaatteille on eniten tarvetta tällä hetkellä. Ihan 50cm vaatteista asti.Ajattelin katsoa noista Ainon pienistä vaatteista sellaisia perusvaatteita, jotka kestävät 60:n asteen pesun ja lahjoitan infektio-osastolle. Ja varmaan vien samalla kiitoskortin. Aina positiivista palautetta ei muista antaa, useammin huonoista kokemuksista tulee annettua palautetta.

Olemme koko perhe olleet kipeänä. Eilen käytiin Mehiläisessä .Allu sai uuden Ab-kuurin, kun edellinen ei tehonnut:( la-su välisenä yönä heräsi kahdesti itkemään korvaa. Arvasin, että siellä se tulehdus on vieläkin. Jospa tämä sairastelu loppuisi pian.


Lämpimästi tervetuloa uudelle lukijalle!








perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ristiäiset lähestyy! Allu kuumeessa...

Iltapäivällä pojalle nousi kuume:( .On saanut pronaxenia sekä panadolia, 38,5 näyttää mittari. On myös räkäinen ja kurkku sattuu. Päivällä oli vielä ihan hyvällä voinnilla ja söi hyvin. Ainoastaan on ollut tavallista huonommalla tuulella. Toivottavasti paranee ristiäisiksi! Mulla on vielä kengätkin ostamatta, jäikin sitten ihan viime tippaan...
Onneksi on muuten kaikki vaatteet selvillä, ruokapuoli hoidossa ja kukat tulossa. Ja ystäväni tulee ristiäisiin kuvaamaan :)





Aamupäivällä oltiin ystävien kanssa ulkona.
Eilen muuten siirryttiin käyttämään Lauralle äitiyspakkauksen vaippoja, noita viidestä kilosta ylöspäin. Hyvin pitävät pissat, neidillä tosin onkin aikamoiset reisimakkarat :D. Voi olla että kireämmillä kumpareilla varustetut eivät mene meidän neidille yhtä kauaa kuin nuo löysemmillä kumppareilla olevat.
Ihan uusissa vaipoissa on aika huimasti eroa noissa reisikumppareissa. Kirppikseltä olen pääosin ostellut, muutaman saanut. Aiemmin ollaankin pari viikkoa käytetty pelkästään kertsejä, että saatiin käytettyä lahjaksi saatu kakkoskoon vaippapaketti. 





torstai 26. kesäkuuta 2014

Laura 2kk

Eilen tuli täyteen 2 kuukautta Lauran syntymästä. Neiti on pääasiassa rauhallinen ja tyytyväinen vauva. Syö hyvin, nukkuu hyvin. Masuvaivoja välillä, mutta ei mitään suurempaa. Tänään aamulla kääntyi ensimmäistä kertaa vatsalta selälleen puuhamatolla.

Mitat 5260g, 56,2cm, py 39,5. Hyvin on tyttö kasvanut ja kehittynyt varaslähdöstä huolimatta. Tällä viikolla hoidettu ristiäisjuttuja ja tänään tapasimme papin ja katsastettiin juhlatilat.

Mullla oli shoppailupäivä lasten kanssa. Käytiin kirppiksellä, lastenvaateliike riemulissa ja Citymarketissa sekä postissa. Kävelin kotiin, Laura liinassa ja Allu rattaissa. Allu löysi hienon autoradat kirppikseltä ja nukkuikin sen kanssa. Minulla oli liinalapselta tilattu kassi ihanasta girasolin kantoliinakankaasta sävynä sandia pink :) hyvin mahtui pienet ostokset ja postin kamat :). Ergon repussa oli sitten lasten vaihtovaatteet ja muut tarpeelliset tavarat.








keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Me&i ale ja VIP-ilta

Viime viikon maanantaina alkoi me&i:lla alkoi ale emännille. Osa tuotteista oli siis -40%.
Silloin tilasin muutamia kivoja vaatteita, ja viime tiistaina olin myyjäni järjestämässä VIP-illassa ystäväni Marjon kanssa.Sieltä ostin muutaman mallistokappaleen ja voitin itselleni blossom pipon arvonnassa!:)
Kuvat me&i:n sivuilta.



Chinot ovat mukavan kevyet ja kivan väriset. Nyt olen ostellut itselleni vaatteita odotusvaatteiden tilalle ja vanhoja viety konttiin.
Monikäyttöinen magic skirt
Foldover cardigan with pleats, kätevä vaikka imetystopin päälle 
Peacebuses hat Allulle kylmiin kesäpäiviin
lisäksi ostin luumunvärisen foldover cardiganin sekä valkoisen kietaisumekon pinkeilä omenoilla kirppisrekistä.ja tämän blossom pipon voitin :). Saman tilasin Lauralle, on sitten samanlaiset :D
Alesta Allulle sweatjacket
Ja owls paita 
Lauralle tämä ihana tunika!tykkään tästä väristä ja tuo. Kisu on suloinen :)
Itselle testiin twisted skirt
Kyllä nyt kelpaa, jahka alepaketti saapuu perille :)








tiistai 17. kesäkuuta 2014

Allu ja Laura


Allu ja Laura ovat jonkinverran erilaisia vauvoja. Laura on rauhallinen, ei turhista itkeskele. Nukkuu hyvin, yöllä 3-4 h putkeen, useimmiten yksi syöttö yöllä. Viihtyy sylissä, mutta myös lattialla tai sitterissä. Neiti nukkuu omassa sängyssä useimmiten alkuyön ja syötön jälkeen jää nukkumaan viereeni. Joinakin öinä nukkuu vain vieressä. Tuttia syödään,mutta ei ihan päivittäin. 

Allu oli itkuisempi vauva, ja yöllä ekat kome viikkoa nukuttiin noin kolme varttia putkeen. Sitten vähän käveltiin, syötiin, itkettiin, vaihdettiin vaippaa. Ja taas nukuttiin vajaa tunti, sitten taas joku vartti hereillä, sitten uudestaan nukkuu. Ja seuraavaksi voitiin syödä vaikka tunti. Mutta välissä hänkin oli iloinen vauva. Ja nyt jo aika iso poika, ja fiksu ja oikein touhukas.

Alkuun ei makuulla imetys onnistunut, joten nukuin ekat 6 viikkoa Allun kanssa sohvalla, Allu siinä divaaniosassa. Allu ei syönyt tuttia eikä maito oikein maistunut pullosta. Mutta noin kolmen kuukauden jälkeen Allulla helpotti masuvavat ja alettiinkin jo aika pian antamaan kiinteää ruokaa, pilkku hiljaa.Lauran kanssa onnistuikin aiemmin imettämään sängyssä,makuullaan.

Liinassa ovat viihtyneet molemmat, vaunuissa ei Laurakaan ole vielä nukkunut vajaata tuntia pidempään. Liinassa on nukkunut kolmekin tuntia.
Liikkuvissa vaunuissa molemmat nukkuivat paremmin kuin paikallaan.
Imetys on myös sujunut molempien kanssa hyvin, hieman on pumpattu pakkaseen varalle.

Tänään oli lääkärineuvola(6vko),vaikka ikää onkin jo reilu 7 viikkoa. Mitat 4980g ja 55,4cm. Hyvin on pikkuinen kasvanut. Onkin jo reilu viikko sitten siirrytty kokonaan 56-senttisiin vaatteisiin. Jotenkin haikeaa, kun ne ekat vaatteet on nyt pieniä, ja enää ei välttämättä tulee lisää lapsia.

Puuhamatolla puuhataan joka päivä vähän aikaa. Mahallaan Laura alkaa aina syömään mattoa:) . Allusta on kyllä tullut reipas isoveli ja hän tykkää kovasti pikkusiskostaan. Joskus se vain ärsyttää ja vauva voisi mennä yksin toiseen huoneeseen. Mutta sellaiset tilanteet on koko ajan harvinaisempia.
Aamulla Allu antaa Lauralle usein pusun :)


Yhteinen unihetki

Sisarukset puuhaamassa <3



perjantai 13. kesäkuuta 2014

CILLIT BANG

Viime viikkoina olen saanut testata kahta CILLIT BANG-tuotetta. Olen buzzador, joka kertoo ystäville, tutuille ja muille ihmisille tuotetietoa ja omia mielipiteitä testaamistaan tuotteista. Tässä on ollut kädet täynnä muksujen ja muun ohjelman puolesta, mutta nyt ehdin viimein kertomaan testauksistani

CILLIT BANG Tehopuhdistaja kylpyhuoneeseen (750ml)lupaa poistaa sitkeimmätkin kalkkitahrat, saippuajäämät ja ruosteen pinnoilta(lasista ja akryylista valmistetut suihkukaapit, pesualtaat,kylpyammeet,vesihanat...).sitä voi käyttää jokapäiväiseen sekä perusteelliseen siivoukseen, sekä sitkeän lian irroittamiseen.

CILLIT BANG Active foam saippuajäämät & suihku (600ml) on tarkoitettu isojen pintojen nopeaan ja helppoon puhdistamiseen. Sillä puhdistat koko kylpyhuoneen: suihkukaapin,ammeen, altaan, kaakelit, kromihanat...

Viime aikoina olen käyttänyt pääsääntöisesti ole hyvä- saniteettisuihketta kylpyhuoneen pesussa.
Olen siitä ihan pitänyt. Yleispuhdistusaineena on almawin-yleispuhdistusnestettä, jota olen laimentanut suihkepulloon tai lorauttanut lattianpesuveteen. Nämä CILLIT BANG-tuotteet tuntuivat tehokkailta,mutta kovin kemikaalinen haju jäi koko päiväksi kylppäriin ja käytävään tuuletuksesta huolimatta. Käyttäisin näitä juurikin tehosiivuoksessa muutaman kerran vuodessa. Liat lähtivät hyvin irti, hieman muutamaa pinttynyttä kohtaa hankasin, mutta muuten lähti aika hyvin vain puhdistusaineella ja vesisuihkulla.Wc-pöntön sisäosat pesin Lidlin w5-puhdistusaineella. Meidän kylppärin kokoiselle alueelle menee 1 saippuajäämät &suihku-pullo per puhdistuskerta, jos koko kylppärin käy läpi. Vessaa suihkuttaessa tuli vieno päänsärky, joten jos olet kovin herkkä voimakkaille hajuille, tämä ei välttämättä ole oikea tuote sinulle. 
Hanskat ovat välttämättömät, sillä tuotteissa syövyttävää ainetta. Muista lukea käyttöohjeet huolella pakkauksesta!


Hanan, peilin ja lavuaarin pesin pääasiassa tuolla Tehopuhdistajalla, ruostetahraan kokeilin ensin vaahtoa,sitten suihketta ja suihkeella se lähti hyvin irti. En ollut vauvan syntymän jälkeen tehnyt tehosiivousta kylppäriin, joten nyt oli tulokset hyvin nähtävissä:) .vähemmällä pyyhkimisellä ja hankauksella pääsee näillä, mutta tykkään viikoittaisessa siivouksessa käyttää mahdollisimman myrkyttömiä tuotteita.



Hieman nihkeällä mikrokuituliinalla saa peilit siistiksi, roiskeet lähtevät kevyesti pyyhkimällä suihkeella.


   Oletko itse kokeillut CILLIT BANG  -tuotteita?
























lauantai 24. toukokuuta 2014

Uusia kesävaatteita ja retki zoolandiaan

Eilen olimme aamupäivällä ystäväperheen luona leikkimässä. Ensin ulkoilimme, puhalsimme saippuakuplia, söimme viinirypäleitä, kaivettiin kuoppia hiekkalaatikolla. Pojat ajelivat leikkiautoilla.
Laura oli myös mukana. Nukkui osan ajasta varjossa vaunuissa, ja sitten oleskelin hänen kanssaan viereisessä katoksessa. 
Sisällä leikittiin junaradalla. Söimme myös lounasta yhdessä. Kotiilähdön koittaessa Allu oli jo väsynyt(ei ole nukkunut pariin viikkoon kuin ihan muutaman kerran pikku nokoset), ja kiukutteli vessakäynnin jälkeen. Hän ei suostunut laittamaan housuja takaisin jalkaan ja vaati saada lähteä kävelemään kotiin ilman housuja. No, siihen en toki suostunut. Laura nukkui vaunuissa, joten päädyin laittamaan Allun trikooliinaan, jossa voisi matkustaa ilman housuja ja päästäisiin nopeasti kotiin.
Ei mikään paras kantotuntuma tuollaisen taaperon kanssa, mutta kyllä me kotiin päästiin:) 

Iltapäivällä menimme koko perheen voimin myllyyn ostoksille. Laura ja Allu tarvitsivat kesävaatetta, ja minä halusin pari imetyspaitaa. Sain tehtyä lindexiltä lastenvaateostokset ja itselleni pikkuhousuja. Allulle yhdet shortsit ja 3 t-paitaa, Lauralle kaunis kesämekko(mahd. ristiäisiin), lyhythihainen body, shortsit ja hattu, kaksi hihatonta bodya. H&M:lta ostin itselleni kaksi imetyspaitaa ja sukkia mulle ja Allulle.
Uskomatonta, että imetyspaitoja on tarjolla niin vähän. Ainakin suoraan liikkeissä. Netistä saa kyllä tilattua, mutta ei saa heti jos nyt seuraavaksi päiväksikin haluaa jonkun uuden paidan. Tai haluaisi sovittaa paidan istuvuutta. Lastentarvikeliikkeistä toki löytyisi ainakin. Kohtuuhintaan kesäisiä värejä, se ei ole helppoa. Löysin yhden mustan ja sitten tuon ostamani paketin H&M:lta , jossa oli tummansininen ja raidallinen imetyspaita. Mustaa en kesäksi halunnut ostaa. Useampi pitkähihainen löytyykin kotoa. Itsekin voisi toppeja tehdä tuosta samasta kaavasta kuin tuon 3/4 hihaisen imetyspaidankin tein aiemmin, kun vain sopiva aika löytyisi. Voisi tehdä mekon ja hihattoman paidan.


Eilen tilasinkin myöhään illalla Facebookissa kestovaippayhdistyksen kirppis ja tuki-ryhmässä pidetyiltä vaippahulinoilta (klo 21-09) yhden korallinvärisem imetystopin ja kaksi paitaa( punainen ja turkoosi)ja pikkolo kantorepun!
Se kantoreppu on kauan minua kiinnostanut, ja nyt sain sen huokeasti:), 59€.
Imetyspaidankin ovat minivilla-verkkokaupan sivuilta ja kantoreppu kidsterin nettisivulta.



Tänään seikkailimme zoolandiassa. Laura on varmasti pienin kävijä. Porukkaa oli vähän liikaa ja varjoista paikkoja turhan vähän. Mukavaa oli silti, Allu ja serkkutyttö olivat kyllä innoissaan ja vauhti päällä. Leikkikaupassa tehtiin ostoksia,ja siellä olikin sen näköistä, että yksi jos toinenkin lapsi oli siellä leikkinyt. Ilma leikkitalossa oli alkuiltapäivästä todella tunkkainen.
Kiva idea kyllä tuo kauppa!


Alpakoita, poroja ja strutsi 



Serkukset kaikki vaunujen kyydissä :) 



Illalla menimme serkkutytön luokse kokeilemaan heidän uutta paljua!
Ihme kyllä Allu ei nukahtanut kotimatkalla, ja nukahti vasta 12 jälkeen sänkyyn. oli pitkä ja puuhantäytei en päivä. Onneksi päivällä nukkui unet.
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!