lauantai 28. heinäkuuta 2012

Lähes kuiva päivä :)

Tänään oli pottailun osalta erittäin hyvä päivä, vain kerran tuli pisut lattialle ja pöksyt pysyivät kuivina :) muutama päivä tähän asti on ollut täysin kuivia. Helpotein onnistuu, jos ollaan päivä kotosalla. Vahinkoja satuu jos on paljon puuhaa tai ei pissapaikkaa lähettyvillä.
Onneksi on kesä ja puskaan voi pissata ;) ja sitten on toki meidän hieno uusi matkapotta, joka on tähän mennessä palvellut hyvin.
Paljolti käytössä housuvaippa/ harkkahousut kun johonkin mennään. Kotona harkkikset tai vaan pöksyt jalassa.olen laittanut kirpparille paljon vaippoja, pieniä ja sitten etutarrallisia ja etunepillisiä, jotka eivät meillä enää oikein toimi.

Pääsimme muuten Omaman harkkahousujen testiryhmään :) Eli saatiin yhdet pöksyt edullisesti ja annamme niistä palautetta. Pöksyt ovat olleet hyvät, melko alkkarimaiset ja istuvuus on hyvä. Malli pon mukavan siro. Hyvin ovat satunnaiset pissat kaapanneet, niin päivällä kuin yöllä.Pistän niistä vaikkapa kuvan näytille.

Meille on muuten kotiutumassa uusi kantoliina: Ellevill Zara leaf koossa 7 :) Varmaan saapunee
alalkuviikosta. Jee :))))
Tänään olen harjoitellut pojan "selkään heittämistä" pariin otteeseen onnistuneesti, sitten piakkoin tehdään ensimmäiset selkäsidonnat, kunhan vaan ensin muistan ne tarpeeksi hyvin että saan nopeasti tehtyä :D

Tässä ulkoilukuvaa eiliseltä :)

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Hei hei kananmuna!

Tänään tuli yhteenveto Allun allergiaverikokeista. Puhelimessa kerrottiin että ei mitään vakavaa yliherkkyyttä mutta hieman jollekkin vasta-aineita(kyseessä venäläinen lääkäri niin ei ollut helppo ymmärtää).
Kehotettiin olemaan yhteydessä neuvolalääkäriin kun hän on lähetteen tehnyt.

Tänään siis lapulla luki että hiemän vasta-aineita munanvalkuaista kohtaan,joten kehoitetaam poistamaan kananmuna ruokavaliosta. En ole aiemmin tajunnutkaan seurata,tuleeko ihottumaa enemmän kun olen itse syönyt kananmunaa. Eli kun imetäm,en minäkään syö jatkossa kananmunaa.

Jospa tämä vähentäisi kaikkea turhaa herkuttelua! :)

perjantai 13. heinäkuuta 2012

perjantai 13.

Tänään aamulla rakas iso-mummini nukkui pois ja siirtyi ajasta ikuisuuteen. Oli tiedossa, että näin tulee piakkoin tapahtumaan, mutta tieto kuitenkin musertava ja päivä on mennyt surun merkeissä. Olen kuitenkin tyytyväinen,että i-mummin kärsimys päättyi, sillä viimeiset kuukaudet ovat olleet hänelle kärsimystä.

Eilen häntä ajattelin, ja mietin että käymään tarttisi mennä vielä kun ehtii, mutta myöhästyin. Olimme eilen menossa ystävän kanssa seikkailupuiston muskariin, mutta paikan päällä saimmekin tietää että se on peruttu :(
No, kävimme yhdessä pikkuisten kanssa lounaalla ja keskustan kirppiksellä. Ja ostin maailman kalleimmat  rintaliivit, joista tehdään imetysliivit. Maksoivat yli 90 e,huh! Mutta pitäisi kestää TODELLA kauan käytössä ja olivat kyllä aika eri luokkaa kuin hennesin liivit. Saan ne noin viikon päästä :)

Tänään ajattelin kertovani uusimmasta löydöstäni: matkapotasta!
Ensimmäisen kerran törmäsin matkapottaan maaliskuussa, mutta silloin pidin sitä turhakkeena.
Nyt, kun meillä on mennyt yksi tai kaksi vaippaa päivässä(välillä ei yhtään ja välillä sitten taas enemmän) niin olisi hyvä olla potta kaikkialla mukana. Aina ei ole kaikkien ystävien tai sukulaisten luona pottaa. Ensimmäisen kerran potta oli mukana veljeni synttäreillä ja siihen sitten tehtiin kaikki asiat :)




Potta on vesitiivis ja siinä on kantokahva. Ainoa miinus, minkä olen tähän asti havainnut poikavauvan kanssa on se, että se etukaari ei ole tarpeeksi korkea ja pissa tulee helposti yli laidan jos ei ole tarkkaavainen. Muutaman kerran harjoittelun myötä ei ole tullut ohiampumisia viime kerroilla. Istuma-asentokin vaikuttaa aika paljon.

Sitten ajattelin pistää kuvaa meidän sisävaipoista, pää-asiassa kyllä tällä hetkellä sisätäyttötaskuja.
Nyt erittäin vähällä käytöllä kun viimeisen kuukauden ollut yövaippa pääasiassa kuiva. Viime yönä oli pitkästä aikaa ilman vaippaa yön ja ihan hyvin meni. Edellisen vahingon jälkeen olen ollut hieman varovainen :) Aika suosittuja yöllä ja reissun päällä ovat olleet hiekkapikkarit,joita on nyt viisin kappalein :) Niistä vaikka lisää myöhemmin.

Elikkä kuvassa Nine sisävaippa kahdella läpällä koossa 2, kaksi viljamin yösisätäyttöä,koko M ja L, Hilivinksis kahdella läpällä ja taskulla johon saa lisää imua. Edessä naavakeijun sisätäyttö koossa Petite.
Aika paljon vaippoja, ja juurikin sisävaippoja meni myyntiin kirppikselle kun niillä aika vähän käyttöä nykyään. Ei kuitenkaan viitsi ihan kaikkia myydä jos tarvetta kuitenkin tulee.

Meillä on nyt elokuun loppuun kirppispaikka varattuna. Saa ainakin paljon tavaraa pois, vaikka ei hirveitä tuottoja tulisi...

Kotona riittää vilskettä, kun Allu konttaa kovaa vauhtia ja nousee kaikkea mahdollista vastaan seisomaan!
Alkuviikon neuvolakäynnillä painoa oli kertynyt 9,5kg ja pituutta 71,4cm.
Yöt ovat olleen lähipäivinä levottomia. Alkuviikosta tuli kaksi hammasta samana yönä! 

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Markkinointia

Viikonloppuna olimme käymässä keskiaikamarkkinoilla. lauantaina oli todella sateista, ja ihmisiä oli vähemmän. Ostimme muutaman purkin hunajaa perinteiseen tapaan, kirsikkahunajaa, vaniljahunajaa ja korpihunajaa käsityömarkkinoiden puolelta kylläkin. Sunnuntaina otimme uusintakierroksen kauniin ilman kunniaksi. Sitten olikin jo ehkä liikaakin ihmisiä, tungokseksi asti. Puuhelmet löytyi minulle kaulaan, Allu sai jotakin puuhaketta :D Hänellä on paha tapa raapia äidin decollete naarmuille...

Lauantaina olin liikkeellä melko uuden bb-slen liinan kanssa(tuli postissa samaan aikaan rengasliinan kanssa) ja sunnuntaina uusimman liinani neobulle valentin kanssa :) Kuva sunnuntailta, kun Allu nukahti liinaan markkinoinnista uupuneena.

Meillä on nyt kontattu noin kaksi viikkoa! Saa vaan perässä juosta kun nousee myös tukea vasten seisomaan. Yöt ovat olleet hieman levottomia viime aikoina. Pottailu on hyvällä mallilla, suurin osa päivän pissoista saadaan napattua pottaan :)Parhaimpina päivinä menee vain yksi vaippa! Mutta on niitäkin päiviä, kun menee reilusti vaippoja. Ainakin jos ei olla paljon kotosalla ja potta ei ole heti saatavilla.

Tänään tuli uusimmat vaipatkin Viljamin puodista! :) Kaksi housuvaippaa, toisessa kiinteä imu ja sivukiinnitys tarroilla coolmax pinnalla. Toisessa bambu pinta ja täyttötasku, ja norsukuosi <3. Nämä kokoa xl, kun ainakin nuo coolmax pintaiset on vaikea pukea pojan päälle kun reidet ottavat vastaan. Ihanaa päästä näitäkin kokeilemaan, jee! Joitakin vaippoja pitäisi taas luovuttaa myyntiin...