sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluista puuhastelua

Tänä viikonloppuna on ostettu viimeiset lahjat,siivottu,paistettu laatikoita ja jouluisia muffineja,saunottu,kyläilty,pulkkailtu ja leikitty :)

Tein nyt ensimmäistö kertaa porkkanalaatikkoa. Kahteen suureen vuokaan meni yhteensä kolme kiloa porkkanoita. Toiseen vuokaan laitoin riisiä joukkoon,toisen tein ilman(mummuni reseptin mukaan).
Perunalaatikko onnistui hyvin,kuten aikaisempinakin vuosina. Sekin on meidän mummun resepti:)

Kokeilin tehdä myös jouluisia muffineja. Pieniä muffineja tuli tästä kananmunattomasta ja maidottomasta taikinasta reilu 20. Kaikki ainekset vaan kulhossa sekaisin ja vuokiin!

4dl vehnäjauhoja(voi tehdä
Myös gluteenittomana)
3/4dl soijajauhoa
2 muussattua banaania
1dl öljyä
1 3/4 dl tummaa siirappia
1rkl vettä
Pieni purkillinen hedelmäsosetta(itse laitoin päärynä&mango bonan)
1-2 maustemittaa kanelia
1maustemitta inkivääriä
2rkl rusinoita

Huomenna menemme joulunviettoon äitini luokse ja sitten joulupäivänä anoppilaan.
Nyt nukkumaan niin jaksaa herätä aamulla:)

Buzzador-pakettini hain loppuviikosta. sen matka viivästyi lumimyrskyjen takia. Paketissa oli 7 pientä
Voidepurkkia tutuille jaettavaksi ja tksi 250ml purkki itselleni testattavaksi.Olen nyt kolmisen päivää käyttänyt tuota dove pure&sensitive body lotionia aamuin illoin. Tuntuu ihan miellyttävältä. Imeytyy ainakin omalle iholleni mukavan nopeasti. Iho ei jää tahmaiseksi. Ei mikään hirmu paksu voide,mutta juuri sen tähden sitä voi käyttää helposti aamuisinkin;)
Voide on hajusteeton, sen luvataan sopivan herkälle iholle. Siinä ei ole alkoholia ja se on dermatologisesti hyväksytty. Kyseistä herkälle iholle tarkoitettua sarjaa löytyy myös ; body wash, deo spray,deo roll-on sekä palasaippua.

Ihanaa joulua kaikille!













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.