lauantai 28. maaliskuuta 2015

I Love Mum PREMIUM- kantoreppu

Yhteistyön merkeissä sain nyt testattavakseni kolmannen kantorepun.
Olen nyt useamman päivän testannut PREMIUM- kantoreppua.
Ensivaikutelmalta reppu on pehmeämpi, kuin CLASSIC - malli.
Jakardi- kude on selkeästi pehmeämpi päällä, mukautuvamman tuntuinen. CLASSIC tuntui päällä jämäkämmältä.
Erona CLASSIC-malliin on 
- reppu on jakardi puuvillasta valmistettu
-unitukea ei saa irroitettua
-unituen saa sille varattuun taskuun
-säilytystaskun vuoksi yläreuna tekee paneelista hieman pidemmän ja unituen ollessa taskussa tuntui,sen tukevan niskaa. Unituki riitti hyvin, on reilun kokoinen. Edessä kantaessa olisin kaivannut unitukeen lisää kireyttä. Onnistuin pujottamaan molemmat unituen nauhat renkaiden läpi ja kiristämään kireämmälle, ennen kuin laitoin nepin kiinni. Tässä olisi esimerkiksi kuminauhakiristys unituen osalta plussaa.

-Olkaimet ovat leveät, aika tarkalleen yhtä leveät kuin CLASSIC-mallissa. Kangas on erilaista materiaalia, jonka vuoksi PREMIUM-repun olkahihnat tuntuivat pehmeämmiltä ja muhkeammilta. Olkahihnojen paksuus noin 2,5cm.

- paneelista saa vetoketjulla auki keskiosan. Erinomainen keksintö kesää ajatellen. Parasta kuitenkin pitää lapsella paita/body päällä, sillä oletan tuon verkon tuntuvan paljasta ihoa vasten pidempään kannettaessa ikävältä. Täytyy testata. Ja iho ihoa vasten hikoilee myös kovasti, nopeasti alkaa tuntumaan nihkeältä.

Valitettavasti ilmat ovat olleet kovin sateisia, ja ulkona on ollut vaikea kuvata. Nyt on vain synkkiä kuvia, mutta pyrin ensi viikolla saamaan parempia! Halusin kuitenkin jakaa ensikokemukseni repusta mahdollisimman pian.

Kuosi on kaunis. Tässä alla olevassa kuvassa on aikalailla repun todellinen väri esillä.

Aino viihtyi hyvin kyydissä. Imetyskin onnistui repussa ilman ongelmia.
 
Paneeli avataan vetoketjulla ja rullataan alas. Sitten kiinnitys tarralla.

Unituki on kiinteä, se ei lähde irti. Tuen saa pakattua pieneen taskuun paneelin yläosassa.

Kokeilin unitukea ensin ilman noita renkaita, mutta vetämällä narut niiden läpi, sain tuen paremmalle kireydelle.

Olkaimet tuntuivat mukavilta ja malli sopi mielestäni hyvin lyhyelle ja rintavalle, kohtuullisen harteikkaalle naiselle.

 Vielä huomisen osoitteesta kettunainen.fi saa -10%  alennusta kantorepuista ja kantotakeista koodilla REG67B 



Perustietoja repusta:

- Suunniteltu ja valmistettu Venäjällä
-Tätä reppua voi alkaa käyttää, kun lapsi on noin 4kk, noin kolmeen ikävuoteen saakka
- Voikantaa edessä, takana ja lonkalla aina kasvot kantajaan päin, ergonomisessa M-asennossa
- Sallittu maksimipaino 25kg. Erillistä vauvatukea ei ole
- Paneelin koko 34x38cm
- Unituki löytyy, ja se on mielestäni ihan mukavan kokoinen
- Kuolasuojat olkahihnoihin löytyy.
- Hinta on huokea verrattuna muihin markkinoilla oleviin kantoreppuihin.
-Topatut olkahihnat, paksuus 2,5cm
- Kangas 100% puuvillaa (jakardi mum's era)
- Lantiovyön koko n.55cm-135cm
Hoito-ohjeet: Konepesu 30°C miedolla pesuaineella ilman valkaisuaineita. Kevyt linkous, ei rumpukuivausta.





Ihanteellisin on arviolta siihen saakka, kun lapsi käyttää vaatekokoa 86. kantaa isompaakin lasta, mutta sitten alkaa varmasti taaperomallin reppu olemaan paremman kokoinen paneelin korkeuden ja leveyden puolesta. Jos isompi taapero väsähtää, voi kantoreppua pitää lonkalla pakattuna ja pitää istuimena taaperolle, jolloin on mukavampi kantaa pieniä matkoja uupunutta tallustajaa.

Tässä kuvia CLASSIC-repusta








.
SMART- reppu ja olkaimet ristissä.
















 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.