torstai 13. maaliskuuta 2014

Uintia ja vauvajuhlintaa

Eilen meillä oli varsin touhukas päivä. Aamulla menimme Caribiaan uimaan Allun kummitädin ja serkkutytön kanssa.  Kävelimme linja-autoasemalla Caribialle. Reilu tunti polskittiin ja saunan ja suihkun jälkeen menimme heselle syömään. Meinasin mennä bussin kyydillä keskustaan, mutta kuski päättikin ola avaamatta ovea ja lähti liikkeelle:( no, reippailin keskustaan, Allu nukahti vaunuihin.

Kävimme eurokankaassa hakemassa painoneppejä ja kuminauhaa ompeluksia varten. Tänään on tarkoituksena ryhtyä ompelemaan imetyspaitaa. Kaavat piirsin viimeksi ja leikkasin kankaat valmiiksi. Tämä kaava on muokattu sellaisesta pitkästä tunikasta/mekosta. Kaavan sain kaverilta .


Torilta mukaan tarttui appelsiineja ja vesimelonia. Olenko jo maininnut, että viime viikkoina suurin himoni on ollut appelsiinit? Varsinkin jääkaappikylminä maistuvat taivaalliselle :) 

Reilu viikko sitten mies toikin kaupasta ämpärillisen appelsiineja :D Ennen kuvaa olen jo muutaman kerennyt popsia.
Kotiin päästyämme söimme ruokaa ja lähdimme uudelleen liikkeelle. Ostimme keskustasta yhden kivan bodyn kaverin vauvalle, babyshower lahjaksi. Juhlat olivat tämän uuden kaverin,jonka tapasin ravitsemusterapeutin luona. Hänellä on laskettu aika huhtikuussa. Paikalla oli myös kaksi muuta lasta, ja lastenhuoneesta löytyi kivoja leluja. 


Tänään kävin hammaslääkärissä ja pikaisesti neuvolassa. Ukki oli Allun kanssa sillä aikaa.
Yksi mahdollinen pieni reikä, ja menen kesäkuussa röntgenkuvaan ja sen jälkeen tarvittaessa reikä paikataan. Viime reiän palkkauksesta onkin vierähtänyt kauan, olisiko siitä yli kymmenen vuotta aikaa.

Viime viikon perjantaina olimme pitkästä aikaa skanssissa.

Toissapäivänä tapasimme pitkästä aikaa erään ystäväni, jolla Oli ollut juuri synttärit. Valitsimme Allun kanssa hänelle kauniin keltaisen ruusun viemisiksi :). Häneltä saimme pojalleen pieniksi jääneitä vaatteita Allulle :) muunmuassa sormikkaita, joista Allu tykkää kovasti! Ne on isojen poikien kevtähanskat :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.