sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Viikonlopun seikkailuja


Perjantaina teimme pienen maaseuturetken Kyröön. Kävimme kirppiksellä ja Mustikkatassun kotieläinpihassa. Eläimiä löytyi kyllä laidasta laitaan, kaikki eivät olleet vielä ulkosalla viileän sään vuoksi. Kenties poikkeamme kesällä uudestaan. Allu oli aivan innoissaan! Pienen pieni karitsa oli alle viikon ikäinen, ja kissanpennutkin olivat syntyneet myös alle viikko takaperin. Ankat poika tunnisti, kissat (kovin olisi halunnut pieniin pentuihin koskea mutta ei voinut), lampaat ja kanat sekä possun.
Haisunäätä Tomppa oli hauskin tuttavuus!

Kanaa ja kukkoa Allu ei olisi millään jättänyt rauhaan, onneksi ne pääsivät halutessaan vipeltämään pois alta pojan ulottumattomiin. Välillä hän silittää hellästi, mutta kun innostuu kovasti niin sitten se varovaisuus unohtuu. Puodista iskä osti upean puisen paloauton Allulle! Sillä leikittiinkin paluumatka.






















































































Lauantaina
olimme koko päivän Karunassa. Allu nukkui matkalla 20 min, ja sitten touhusi kuutisen tuntia ulkosalla, ja nukahti heti kotiinlähtiessä autoon. Palloa potkittiin, kerättiin käpyjä, juostiin muuten vain ja käytiin metsässä kävelyllä. Ruoaksi nautimme lohikastiketta pastan kera.
Traktoriakin katseltiin ihan vierestä, mutta Allu ei halunnut kyytiin.


Luonasta söimme Auran ABC:lla. Kirppikseltä löytyi Allulle kolme kirjaa. Meikkä oli oikein mukava päivä :)















Tässä poika päiväunilla











tämä ilmapallo lensi pellolle
käpykuorma




Tänään kävimme koko perheen voimin metsäkävelyllä ja ihailemassa pirunpeltoa




Ai niin lauantaina tuli vastasn kyy! Melkeen astuin sen päälle :o







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.