tiistai 2. lokakuuta 2012

Leipää ja uusia kutomuksia :)

Allu ottaa päivä päivältä enemmän askelia. Tänään hän on ollut koko päivän melko hyvällä tuulella. Parina päivänä on hienosti syönyt ruoan lusikalla ihan itse!Tosin siitä sotkuakin syntyy :)
Nukuttiin pitkästä aikaa yhdessä päikkärit,kun äitillä vähän flunssainen olo.nyt on kyllä parempi. Jätettiin siksi tämän päivän vauvatanssit väliin että huomenna päästäisiin muskariin ja kerhoilemaan.
Kävimme tänään lähikaupassa neliöliinan kanssa(ihana vihreä wohveliwraps), joka on melko uusi tuttavuus.
Kävimme lähikaupassa allu selässä matkustaen.Sain viime viikon keskiviikkona toiselta sellaisen foorumin jäseneltä hyvän vinkin: neliön ja lapsen voi "heittää" samalla kertaa selkään.
Ei ollut edes tullut mieleen! Se onnisti hyvin ja oli vaivattomampaa kuin tavat,joilla olen esimerkiksi mandudan pukenut selkään. Tuo neliö tuntuu aika liinamaiselta päällä,tykkään!
Ensi viikolla on muuten kantoliinaviikko! suunnittelin käyttäväni joka päivä eri kantovälinettä,voisin vaikka saada kuvatkin aikaiseksi.

Eilen aloitin äidin opastuksella kutomaan Allulle villaneuletta. Toiveena olisi saada se valmiiksi 1-vuotispäivään mennessä,hieman alle kuukausi aikaa!

Illalla leivoin pellillisen leipää. Kolmas kerta reseptillä, jonka sain ystävältäni(tämä taitaa olla elovenan resepti?). Tämä on kyllä hyvä ja helppo ohje!välillä leivästä tulee kuohkeampaa,välillä hieman litteämpää.mutta aina on hyvältä maistunut!:) siihen tulee himo :D

5dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
4dl kaurahiutaleita
1tl suolaa
1rkl sokeria
0,5dl rypsiöljyä
6dl vehnäjauhoja

Ens kädenlämpöseen veteen hiiva,sitten muut aineet.levitä pellille ha anna kohota noin 30min pyyhkeen alla.
Halutessa voitele munalla.

225 asteessa n.15 min.

2 kommenttia:

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.