lauantai 28. heinäkuuta 2012

Lähes kuiva päivä :)

Tänään oli pottailun osalta erittäin hyvä päivä, vain kerran tuli pisut lattialle ja pöksyt pysyivät kuivina :) muutama päivä tähän asti on ollut täysin kuivia. Helpotein onnistuu, jos ollaan päivä kotosalla. Vahinkoja satuu jos on paljon puuhaa tai ei pissapaikkaa lähettyvillä.
Onneksi on kesä ja puskaan voi pissata ;) ja sitten on toki meidän hieno uusi matkapotta, joka on tähän mennessä palvellut hyvin.
Paljolti käytössä housuvaippa/ harkkahousut kun johonkin mennään. Kotona harkkikset tai vaan pöksyt jalassa.olen laittanut kirpparille paljon vaippoja, pieniä ja sitten etutarrallisia ja etunepillisiä, jotka eivät meillä enää oikein toimi.

Pääsimme muuten Omaman harkkahousujen testiryhmään :) Eli saatiin yhdet pöksyt edullisesti ja annamme niistä palautetta. Pöksyt ovat olleet hyvät, melko alkkarimaiset ja istuvuus on hyvä. Malli pon mukavan siro. Hyvin ovat satunnaiset pissat kaapanneet, niin päivällä kuin yöllä.Pistän niistä vaikkapa kuvan näytille.

Meille on muuten kotiutumassa uusi kantoliina: Ellevill Zara leaf koossa 7 :) Varmaan saapunee
alalkuviikosta. Jee :))))
Tänään olen harjoitellut pojan "selkään heittämistä" pariin otteeseen onnistuneesti, sitten piakkoin tehdään ensimmäiset selkäsidonnat, kunhan vaan ensin muistan ne tarpeeksi hyvin että saan nopeasti tehtyä :D

Tässä ulkoilukuvaa eiliseltä :)

2 kommenttia:

  1. whoah this weblog is fantastic i love studying your posts.
    Keep up the good work! You know, many individuals are looking round for this information, you can aid them greatly.


    my blog post ... adecus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much! I'm glad:) I have to check your posts too:)

      Poista

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.