tiistai 8. toukokuuta 2012

kahvittelua ja taiteilua

Tänään oli viides värikylpy.Aluksi vauvat saivat tutkia keltaisen verkkokankaan alla piileskeleviä palikoita. Niitä piti toki maistella :)Tämän päivän tutkittavat olivat melko kylmiä; jäinen porkkanakuutio, jäisiä puolukoita ja viileää couscousia. 

Värikylvyn jälkeen menimme Marjon ja Miksun kanssa moikkaamaan serkkuani kahvilaan, jossa hän työskentelee.
Maistoin ruisleipää hummuksella ja vegaanista suklaa-sitruunakakkua kahvin kera :)




Muuten perjantaina kävin hakemassa toisen maxikirjeen postista. Se löytyi onneksi, piti vain penkoa kaikki lähetykset läpi kun ei ollut sitä koodia. Onneksi töissä oli sama henkilö, kuka palveli minua torstaina ja tiesi tilanteen.

Aamulla oli Itellan asiakaspalvelusta soitettu, ja soitin iltapäivällä takaisin. Asiallinen nainen pahoitteli tapahtunutta ja oli ajatellut, että he toimittavat paketin eikä minun tarvitse sitä hakea. Olin jo ehtinyt sen tekemään, mutta jatkossa soitan heti heille jos näin tapahtuu uudelleen. Sain hyvityksenä 10 postimerkkiä. Hän lupasi kertoa palautekokouksessa asioista ja kerrata maxikirjeen toimitusta ja käski kertoa, jos vielä menee väärään osoitteseen postia taikka jää jotainpostia tulematta. 

Voin pistää kahdesta uudesta housuvaipasta ja siitä sivukiinnitteisestä taskusta kuvaa ja vaikka uusista imuistakin :). Eilen posti toi kaavat ja ohjeet Viljamin puodin vaippoihin, jos vaikka saisi aikaiseksi harjoitella tuota vaipan tekemistä itse. Kolmea Pul- kangastakin löytyisi eri kuosilla kaapista. Posti toi samassa paketissa myös avovaipan ( ilmakylpyalusta, vaipanvaihtoalusta).
Tässä kuva tuosta sivukiinnitteisestä taskusta. Koko L, sisäpinta punainen coolmax ja sivuilla nepit.





Tässä kaksi Viljamin taskullista housuvaippaa, sisäpintana bambujoustofrotee ja yksi bambujoustofrotee imu, muut imut olivatkin tänään käytössä.


Eilen näytettiin Allun ihottumaläiskiä neuvolassa. Ne ovat nyt pahentuneet :( Ovat tähän asti pysyneet aika hyvänä pesusvoiteen ja hydrocortisonin kanssa, mutta nyt muutama päivä sitten meni aika pahhaksi; läikät tihkuvat kudosnestettä ja Allu raapi yhtenä yönä korvan verille. Torstaina meillä on puolivuotisneuvola, ja ensi tiistaina neuvolalääkäri katsoo poitsun ihoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.