perjantai 11. toukokuuta 2012

äitienpäivälahjat

Tänään kehystin Allun taideteokset äitienpäivälahjoiksi :)
Nyt on lahjat paketoitu ja Allu unten mailla.

Kävimme Marjon ja Miksun kanssa kaupoilla etsimässä sopivat kehykset lahjoihin  ja tehtiin ruokaostokset. Kävelimme varmaan ainakin 8 kilometriä. Aikaa kului pikkuisten kanssa hyvä tovi, joten söimme myös marketin kahviossa. Onneksi siellä oli kunnon syöttötuolit vauvoja varten, ja hoitohuoneeseen oli tullut vessa, ehdottomasti mahtava uudistus! Liian monessa paikassa ei ole hoitohuoneessa vessaa, millä sinne pieneen vessakoppiin sitten vaunujen kanssa tunkee :(

Huomenna mennään Allun iso-mamman ja mamman luokse, ja sunnuntaina onnitellaan mummia ja iso-mummua. Mies menee huomenn töihin ja tulee sitten perässä iltapäivällä. Parempi, ettei joudu joka paikkaan venymään yhtenä päivänä.

Torstaina meillä oli muuten vauvauinnissa kuvaus! Meistä otettiin myös vedenalainen yhteiskuva :) Odotan jo, että saadaan nähdä ne! Allu oli eilen hieman huonolla  tuulella, ikenet kiusaa taas. Ja yölläkin pitä harjoittaa kaikkia uusia kykyjä, niin nukutaan levottomasti.

Neuvolassakin käytiin torstaina; mitat nyt 68,1 cm ja 8,5 kg. Ensi tiistaina mennään neuvolalääkärille ihoa näyttämään, nyt on taas ihottumaläiskät oleet pahemmat. Kortisonin kanssa ovat lähteneet hyvin parantumaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.