maanantai 8. joulukuuta 2014

Hei hei, mitä kuuluu?

Viimeiset pari viikkoa on ollut täällä hiljaista.
Energiani on mennyt lasten kanssa olemiseen, lääkkeeseen totutteluun, ruokailujen miettimiseen...
Olen ottanut nyt tuon tyrazolin kilpirauhasen liikatoimintaan aamulla ja illalla klo kuusi.
Ekat tunnit juoksin alkuun pissalla, kunnes kroppa alkoi tottua lääkeannokseen.
Ensimmäinen viikko sujui ilman kummempia tuntemuksia lääkkeen vaikutuksesta.
2.12 kävin uusissa verikokeissa ja sain sen ajan 8.1 lääkärille.
Yllättäen sainkin tänään peruutusajan lääkärille. Tulokseni olivatkin jo tulleet.
Kiirreellä sitten lapsien kera vastaanotolle.

Yllätyksekseni,  vasta-aineet negatiiviset, joten tulokset eivät viittaa Basedowin tautiin. 
Diagnoosi ei vielä selvillä. Kaulan ultraäänitutkimus 14.1,ja uudet verikokeet 5.1. Lääkärin määrä soitella 7.1 jatkohoidosta.
Nyt 2.12 ths oli vielä surkeampi kuin ekalla kerralla; 0,005 ja t4v 21,6. Molemmat arvot siis laskeneet. Jälkimmäisen kuuluikin laskea.
Lääkettä tuossa vaiheessa syöty vasta niin vähän aikaa,että,ei,lääkäri uskonutkaan mitään suurta muutosta tapahtuneen siinä aikavälillä.
Jatketaan tyrazol 5mgx2. 
Olen voinut viime päivinä iltaisin pahoin, ja oksentanut tunnin sisällä lääkkeenotosta.
Alan nyt kokeilla lääkärin suosituksesta, jos otankin koko lääkeannoksen aamulla, ja pidän hieman pidemmän imetystauon.
Se on kuitenkin helpompi pitää aamulla kuin illlalla.

Olo on ehkä hieman "rauhallisempi". Aino alkoi noin viikon jälkeen juomaan hieman maitoa pullosta20-30ml), ja kiinteiden määrä selkeästi lisääntynyt. Aamulla puuroa ja aamupäivällä aina sosetta, niin tulee masu paremmin täyteen ja neiti ei itke tissin perään.
Parasta olisi, että saisin aamulla pidettyä kuuden tunnin tauon imetyksessä.

Olin oireiden puolesta kallistumassa siihen Basedowin tautiin.
Mietteet ovat jo hieman positiivisemmat, kuin kaksi viikkoa sitten. Mieli alkaa tasoittua, ja verenpaineet vaikuttivat paremmilta(115/85),pulssi oli kyllä 102.

Ajatus ei välillä kulje aamuisin, menee sähellykseksi ja kaiken tekeminen vie pidemmän aikaa.
Kyllä se tästä, elämä voittaa :). 

Sairaalasta lähtiessä kaikilla oli kova nälkä. Kävimme lounaalla Picnicissä. Heillä olikin tosi kiva lapsille tarkoitettu ateria tarjota. Tänne tullaan uudelleenkin :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.