perjantai 13. joulukuuta 2013

Seikkailuja

Marraskuun lopulla vierailimme  Allun kanssa tätini luona Kirkkonummella.
Allu pääsi ensimmäistä kertaa matkustamaan junalla! En onnistunut netissä varaamaan paikkoja lastenvaunuun, mutta siellä oli onneksi hyvin tilaa. 
Allu tykkäsi kovasti matkustaa junalla, ihmetteli maisemia ja matkusti leikkijunassa,liukui liukumäessä. Kirjoja luettiin ja ostettiin välipalaa myyntikärrystä. 



Tätini haki meidät asemalta. Kävimme pikaisesti kaupassa ja suuntasimme tätini luokse. Lounaaksi söimme makaronilaatikkoa. Myös molemmat serkkuni olivat paikalla, mikä oli oikein mukavaa.
Iltapäivällä vierailimme Rehndahlin kotieläinpihalla ihastelemassa eläimiä. Erityisesti erääseen marsuun Allu ihastui, ja saikin sen syliin :) Hän myös ruokki pupuja porkkanoilla.
 Kotimatkalla kävimme myös eräässä puodissa kahvilla, ja siellä oli kaikenlaisia käsitöitä ja herkkuja tarjolla kotiinviemisiksi :)
Me ostimme pullaa,leipää ja mehua,Allu valitsi hienon avaimenperän :) 
Oikein viihtyisä puoti!


Automatkalla Allu nukahti. Pienen levon jälkeen söimme porkkanakeittoa ja sen jälkeen leikimme upealla, puisella junaradalla.
Seitsemän jälkeen lähdimme junamatkalla kohti kotia. Se sujui myös hyvin. Vaunussa ei ollut muita 
lapsia, vain kaksi naista läppäreineen.

Mieheni tuli meitä vastaan juna-asemalle. Uni ei oikein meinannut illalla tulla, kun Allulla oli iskälle niin paljon kerrottavaa päivän puuhista ja jännittävästä junamatkasta :)

Viime viikolla olimme Allun mamman ja serkkutytön kanssa Caribiassa uimassa. Uinnin jälkeen kävimme syömässä ja vielä pallomeressä puuhaamassa.

Raskaus on sujunut hyvin. Ihan muutaman kerran on tullut ylös,kun olen syönyt huonosti ja illalla olen ollut selvästi liian väsynyt. Nyt on 18. Viikko. Maha on alkanut kasvaa ja olenkin siirtynyt äitiyshousuihin.
Liikkeitä olen tuntenut monta viikkoa, alkuun pientä pyrähtelyä ja nykyään kevyitä potkuja. Aluksi pari kertaa viikossa, nykyään päivittäin. Erityisesti illalla, kun ryhdyn Allua nukuttamaan.
Minun ei ole nyt raskausaikana tehnyt mieleni kolaa tai muita virvoitusjuomia, ainoastaan kivennäisvettä. Maustettuja, maustamatonta, ja kunnon vichyä. Sitten oikein kirpeitä hedelmäkarkkeja, jotka pistelevät kielellä. 

8.11 oli niskaturvotus-ultra. Siinä oli kaikki kunnossa, ja verikokeiden tulokset olivat hyvät. Hb oli myös hyvä, muistaakseni yli 130.
Tässä pari kuvaa pikkuisesta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.