keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Rairuohoa ja herkkuruokia

Pääsiäinen sujui mukavasti. Olimme perjantaina Allun mamman ja pappan luona, serkkutyttökin oli siellä perheensä kanssa :). Herkuttelimme kinkulla,uunikasviksilla,perunalaatikolla,rosollilla,lohella. Jälkkäriksi söimme rahkapiirakkaa ja kuivakakkua.

Lauantaina pidimme siivous- ja ulkoilupäivän. Sunnuntainamies meni ystäviensä kanssa American car show:hun,ja me Allun kanssa menimme päiväsi serkkutytön luokse. Teimme hyvää ruokaa ja puuhasimme ulkona, ja leikittiin ja katsottiin pari lastenohjelmaa. Päikkäreiden aikaan nautimme kääretortusta kahvin kera!

Alkuillasta kävimme vielä ystäväpariskunnan luona kylässä. Heidän pikkuinen sai lauantaina kasteessa nimen. Juhlista oli jäänyt yli herkkuja ja niitä maisteltiin toki :) Pikkumies oli kasvanut kovasti sitten viime näkemän! Ja hieman isompi poika leikki Allun ja iskän kanssa monia leikkejä.

Maanantaina kävimme Allun mummin ja vaarin luona. Söimme lammasta,kermaperunoita,vihammesgratiinia sekä jälkkäriksi mokkapaloja.

Kaikenkaikkiaan mukava pääsiäinen!:)

Eilen mies mursi ranteensa töissä :( Myy on käsi kuukauden päivät kipsissä. Onneksi ei pahemmin sentään käynyt.

Tänään kerholla pidimme lastenvaatteiden ja lelujen vaihtotorin. Sieltä
Mukaamme tarttui hieno
Autoasema,jossa asustaa poliisi,paloasema sekä sairaala:) Se on tosi kiva,äänetkin löytyy! Allu tykkää kovasti.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.