maanantai 13. lokakuuta 2014

Taas korvatulehdus

Allulla alkoi lauanta-iltana flunssa tukkoisella ololla. Yö oli levoton. Seuraavana päivänä valittikin korvaa, kuten pelkäsinkin. Lääkitsimme kipua ja maanantaina menimme yksityiselle korvalääkärille. Molemmissa korvissa taas tulehdus. Piti muutenkin varata jälkitarkastukseen aika, ja en kerennytkään, kun oli uusi tulehdus. Varataan sitten tämän kuurin jälkeen oikea jälkitarkastus, toivottavasti. Tämä on nyt sitten viides antibioottikuuri Allulla korvatulehdukseen. Toivon todella, että menisi tällä lääkkeellä ohi. Jos ei, täytyy alkaa miettiä mitä tehdään. 
Meidän tuurilla ei ole lähes koskaan sama lääkäri paikalla kuka olisi aiemminkin hoitanut. Nyt kävimme Kari Toukoniityllä. Hänellä olen itsekkin aina käynyt nuorempana. Jos tulehdukset ei hellitä ja vaan uusii jatkuvasti, mahtaako olla putkituksen paikka. Olen myös miettinyt, olisiko vaikka homeopatiasta apua. 
Nyt on eka päivä lääkekuurista ja odotellaan toiveikkain mielin.

Kävin perjantaina kaupassa lasten kanssa, ja päätin kokeilla tandem-kantoa. Allu pääsi selkään ja Aino eteen matkustamaan. Kyllä se paino jo tuntuikin, ei mitään suurta patikkaretkeä jaksaisi. Ostokset vielä toisessa kädessä. Kantoliinaviikon kunniaksi suunnittelin kertovani kantorepuista, mutta se nyt jäi tähän seuraavaan viikkoon. 


Aino oppi eilen kääntymään mahalta takaisin selälleen! Sillä aikaa, kun pesin Allun kanssa hampaita vessassa, oli Aino kääntynyt ja kierinyt puuhamatolta aleksin junaradan päälle. Siinä ei varmasti ollut pehmeintä makoilla. Ja tänään on ekaa kertaa myös pieni matka ryömitty!
Apua, miten äkkiä nuo vauvat kasvavat! Nyt saa alkaa olemaan tarkkana kaikkien pienten tavaroiden kanssa. Pian neiti jo konttaa ja kohta kävelee. Aika kuluu liian äkkiä.Allukin täyttää jo kolme vuotta.Suunnittelin synttäreiden viettoa nuorisotalolla. Sinne mahtuisi kaikki kaverit ja sukulaiset samana päivänä. Ja lapsilla olisi tilaa mennä ja touhuta. Hakemus on tehty, odotellaan vastausta :)


Kantoliinaviikon bingoon tuli 11 rastia.
Tervetuloa uudelle lukijalle! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.