keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Let's Zumba!

Eilen illalla sain idean lähteä zumbatunnille Aino liinassa. Liinaksi valitsin neobulle valentinin(koko 5), yksi vanhoista suosikeistani. Ekaa kertaa käytössä Ainon kanssa. Zumbaohjaaja hieman epäili, kuinka se lapsen kanssa onnistuu. Mutta onnistui hyvin. Aino nukkui puolet tunnista. Toki hyppyjä sun muuta ei saa ihan samalla tavalla tehtyä vauvan kanssa, mutta esimerkiksi kyykyissä lisäpaino tuntui! Muutenkin tuli kyllä hiki. Tänään kyllä tuntuu reisissä ja vatsalihaksissa. Kyllä ne vatsalihakset tuolla piilossa ovat, pikkuhiljaa toivottavasti saadaan nekin paremmin esiin :D. Ystävä ikuisti tunnin lopussa muutaman kuvan.
Tuli kerrottua hieman kantamisesta muutamalle kanssajumppaajalle. Kantokorukin oli hyödyllinen. Sitä Aino järsi antaumuksella. Kantokoruista lisää myöhemmin.






Tänään iltapäivällä kävimme kylässä ystäväni luona. Opastin ystävääni kantorepun käytössä. Testissä manduca ja ergo. 
Allu leikki junaradalla, viihdytti vauvoja. Ja Ainollakin oli ikäistään seuraa, kun hän heräsi päiväunilta :).


Kantoliinaviikon kunniaksi Ipanainen ja Kantaen ovat järjestäneet hauskan bingon. Osallistujien kesken arvotaan upeita palkintoja. Lopuksi kommentoidaan kyseisen postauksen kuvan alle(jomman kumman facebook-sivuilla), montako asiaa olet suorittanut viikon aikana.  Kuvan kopioin Ipanaisen facebook-sivun postauksesta, jonne siis kuuluu kommentoida kilpailuun osallistuakseen. Arvonta suoritetaan 15.10.






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.