maanantai 6. lokakuuta 2014

Kantaminen, mitä se minulle merkitsee?

Kantaminen on minulle tärkeää. Olen kantanut esikoistani ensimmäisiä kertoja liki kolme vuotta sitten. Oranssin baby bundlerin hankin 2011 kesällä Joensuun torikirppikseltä. Muistaakseni maksoin siitä kympin. Tulostetun sidontaohjeen sain myös mukaani.

Ensimmäiset kerrat liinan kanssa tuntuivat haastavilta. Olin arka ja kokematon, ja tuntui, että ei sitä vauvaa saa ilman apua liinasta pois. Mies oli auttamassa. En silloin tuntenut oikein ketään, kuka olisi minua auttanut. Allu oli alkuun itkuinen vauva, ja häntä piti kanniskella paljon. Muutaman harjoituskerran jälkeen poika rauhoittui liinaan nukkumaan. Ah, sitä helpotuksen ja voitonriemun tunnetta! 



Ryhdyin päivisin pitämään liinaa päälläni. Aina tarpeen tullen pujautin pojan liinaan. Alkuvuodesta 2012 ostin uutena manducan kimperistoresta, sekä toisen trikooliinan. Ihastuin kimperin omaan trikoiseen kantoliinaan kuviollisella taskulla. Se oli kapeampi ja ohuempi kuin baby bundler. Manducaa opettelin myös käyttämään, ja mieskin sitä käytti. Ostin myös mamidealta kantoponchon, sekä kantokaulurin. Mummu kutoi Allulle pitkävartiset villasukat. Hankin myös babyidean puuvillaisen kypärämyssyn Allulle.

Alkukeväästä ostin kudotun liinan. Ensimmäinen kudottuni; luonnonvalkoinen, puuvillainen  amazonas, pituutta 5,1 metriä. Tosin sitä uskalsin kokeilla vasta keväämmällä. Sainkin sen sitomiseen vinkkiä kestovaippatapaamisessa Naantalissa. Kesällä 2012 löysinkin ysv-foorumin, ja sieltä löytyi paljon vinkkejä kantamiseen ja sidontojen opetteluun. Youtube on ollut myös hyvä apuri. 
Sittemmin olen ostanut useita reppuja ja liinoja, osa on jatkanut matkaansa eteenpäin.

Kantaminen on kaunista. Se on läheisyyttä, tuo lohdutusta kipeälle lapselle. Viihdykettä ja katseltavaa vauvalle kävelyretkellä rai puistossa. Se on apuna arjen askareiden keskellä, kun vauva ei viihdy lattialla. Tai tarvitsee tissiä kesken bussimatkan, ulkoilun tai vaikka ruoanlaiton. Esikoisen kanssa puuhatessa Aino saa katsella touhuja sylistä. Metsäkävelyllä, kun taapero ei jaksakaan kävellä koko matkaa, on mukava jatkaa matkaa äidin tai isän selässä neliöliinan kyydissä. Ja silloin, kun vaunuja on vaikeaa ottaa mukaan matkalle. Esimerkiksi metsään, messuille, ja paikkoihin joissa ei ole hissiä.
Raskausaikana kannoin Allua selässä jonkin verran pidemmillä matkoilla, jos olimme liikkeellä ilman 
vaunuja.

Pahantuulisen tai riehaantuneen taaperonkin saa yleensä rauhoitettua, kun hän pääsee reppuselkään katselemaan, kun ripustan vaikka pyykkejä. Usein Allukin tykkää kyllä olla apurina pyykkien ripustuksessa.Kovissa korvakivuissa Allu tuli halimaan ja kannoin häntä lonkalla.

Minusta on ihanaa, kun Ainoa kannoin lapsivuodeosastolla ensimmäistä kertaa beigellä hug-a-bub-trikooliinalla. Sen ostin käytettynä ennen Ainon syntymää. Nyt otteet ovat jo varmat, ja pieni vastasyntynyt pujahti liinaan helposti. Tuntui niin ihanalta kulkea pieni rinnalla.

Kantaminen on siis lähellä sydäntäni. Se on tärkeää minulle, ja myös lapseni ovat tottuneita kannettavia. Ainokin hymyilee aina niin lämmittävästi, kun nostan hänet kantovälineeseen.
Muutaman kerran olemme kokeilleet Ainon kanssa selkäsidontoja, se on nyt hänelle uusi juttu.

Kantotaipaleen varrella on tulllut myös autettua useampaa aloittelevaa kantajaa.
Kantoliinaviikon kunniaksi päätin siis ottaa tämän viikon teemaksi kantamisen, ja pyrin joka päivä tekemään jutun kantamiseen liittyen.

Alempi kuva on otettu syyskuussa. Liina on Ellevillin air merino.



Alkusyksyllä sait alkusi. 
Ensin kuljit mahassani.
Tunsin liikkeesi ja potkusi.
 Rauhoituit liikkuessani.

Kun sinä synnyit, 
Ensimmäiset päivät olit 
rinnallani ja sylissäni.
Liinaan sinut pujautin
päivän ikäisenä.

Kuljet mukanani päivän askareissa,
Tutkit maailmaa.
Nukut ja joskus sairastat.
Olet aina mukanani,
Rakas riemupalleroni.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.