maanantai 10. maaliskuuta 2014

Päin seinää

Tänään sain pelästyä oikein kunnolla. Allu leikki ilmeisesti lentokonetta, juoksi olohuoneesta kohti keittiötä hurjaa vauhtia, ja osuikin eteisen ja keittiön välisen seinän kulmaan. Poika kaatui suoraan taaksepäin selälleen. Juoksin äkkiä hänen luokseen, ja huomasin, kuinka suusta valui verta. 
Ensin ei saanut mitään selvää, mistä se veri tulee. Nelisenkymmentä minuuttia pidettiin kylmää rättiä ja sellasta geelipussia suussa välillä rättiä vaihtaen. Ylähuuli aukesi ja hampaiden yläpuolelle ikeneen tuli haava. 
Soitin hammaslääkäriin, ja kävimme siellä näytillä. Ei onneksi hampaat heiluneet eikä palasia lähtenyt.
Varovainen hampaiden pesu ikeniä välttäen ja kylmää ja haaleaa,pehmeää ruokaa viikon verran,tai tarvittaessa pidempään. 21.3 on kontrollikäynti, katsotaan että parantunut hyvin ja hampaat ok.
Allu oli todella reipas lääkärissä, ja saikin pienen kilpikonnalelun kotiinviemisiksi.

Lauantaina olimme serkkutytön 3v-synttäreillä.Hän sai vanhemmiltaan lahjaksi sähköauton!
Sillä serkukset huristelivat innoissaan pihalla :D Allukin yllättäen innostui ajamisesta, ajattelin että häntä olisi vähän jännittänyt.


Mitäs alkuviikkoon kuuluu?
Ja tervetuloa,uudet lukijat!

4 kommenttia:

  1. Hui! Kuulostaapa hurjalta! Onneksi nuo tapaturmat yleensä aina sattuvat rankemmin äitien sydämiin, parempi niin. Toivottavasti ikenet paranevat mahdollisimman pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt on onneksi jo paljon parempi :) näytti kyllä hurjalta kun suusta valuu paljon verta:(

      Poista
  2. Ihana tuo kuva ajelusta yhdessä :)

    VastaaPoista

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.