sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Väsymys

Viime viikkoina olen ollut todella VÄSYNYT. Allu on ollut enemmän ja vähemmän flunssainen,nukkunut huonosti ja välillä jättänyt päikkärit väliin. Illalla,kun olen saanut keskimäärin kymmenen jälkeen pojan nukkumaan,olen ehkä hetken katsonut telkkaria,syönyt iltapalan,pessyt hampaat ja mennyt nukkumaan. Päivällä olen nukkunut,jos Allukin on nukkunut. Välillä olen itse meinannut torkahtaa Allua päiväunille nukuttaessa ja hän itse päättää että noniin,nyt mennäänkin leikkimään... 

Viidestä eteenpäin onkin sitten poika väsynyt ja huonolla tuulella,jos ei nuku päivällä ja on herännyt ajoissa.
Automatkalle nukahtaa iltapäivällä aika satavarmasti,jos päiväunet ovat jääneet väliin. Ja sitten valvotaan illalla puoleenyöhön, silti herätään samaan aikaan kuin normaalisti,viimeistään seitsemältä.

Allu ei oikein aina malttaisi nukkua,mutta kokonaan ei vielä pärjää ilman unia. Nukutaan päikkärit noin viidesti viikossa,keskimäärin tunnin verran.
Tällä hetkellä tuntuu, että äiti kaipaisi unta poikaansa enemmän. 

Syksyn lisäksi minua on väsyttänyt raskaus :), viikkoja on nyt kymmenen. Toukokuussa( La 21.5) siis Allu saa sisaruksen :).
Kaikki on sujunut tähän mennessä hyvin. Huono olo ei ole vaivannut oikeastaan lainkaan,kunhan muistan syödä säännöllisesti. Allun kanssa onneksi on aika vakiintunut ruokailurytmi. Väsymys on ollut ainoa verottava tekijä, rasvaiset ruuat närästävät. Ja varsinkin iltaisin ja yöllä olen todella viluinen. Mulla on untuvapeitto,villasukat ja pitkät housut jalassa. Närästyksenkin pystyy toistaiseksi välttämään,kun ei syö illalla mitään rasvaista.

Vatsa on selkeästi hieman pömppö,on turvonneen oloinen ja housut puristaa. Sitä sanotaankin, että toinen raskaus alkaa näkymään nopeammin. Äitiyshousut ovat kuitenkin vielä liian suuret ja valuvat alas.

Keskiviikkona olimme ultrassa, kaikki vaikutti olevan hyvin, pikkuinen jumppaili siellä ja syke oli hyvä.

Vielä ei tiedä tietenkään sukupuolta. Jotenkin itsellä on tyttöfiilis, kun viime raskaus oli alussa kovin erilainen. Toki jokainen raskaus on erilainen, vielä täytyy sukupuolta jännätä :) Toivottavasti kaikki sujuu hyvin!




Viime viikolla olin ystäväni lastenvaatekutsuilla. En ollut aiemmin ollut POMPdeLUX-kutsuilla. Vaatteet olivat ihan kivoja,perusvaatteita ja sitten siistimpiä vaatteita. Ei mitään kovin kuviollista tai räikeää, aika erilaisia kuin esimerkiksi me&i: n vaatteet. Tykkään kyllä,että lapsilla saa olla vaatetuksessa värejä. Muutaman kivan jutun sieltä bongasin.

Kutsuilta tilasin Allulle kivan asun, joka on mahdollisesti  hänen syntymäpäjuhliensa juhlapuku :) tilasin kokoa 92,toivottavasti ovat sopivat! Tämän paidan ja liivin, sekä sukat ja harmaaat housut. Kuvan farkut eivät olleet hoikalle pojalle hyvät.

Tämä valokuva on otettu POMPdeLUXin omilta sivuilta.


Allulla on uudet kerhotossut, mummu osti :)

Tässä muutama kuva ompelukurssilta. Viimeksi sain valmiiksi Allun housut, ja lisäksi tein hänen nukelleen vaatteet. Sillä olikin ennestään vain pinkki uimapuku. Allu piti kovasti uusista vaatteista, otti vauvan nukkumaan viereensä kun meni yöunille:) 

7 kommenttia:

Kommenttisi on arvokas :)
Sinun ei tarvitse syöttää sanavarmennetta.